perjantai 30. elokuuta 2013

Jaa, Ei, Poissa



Toimittajan homma ei ole mustavalkoista. Media-alalla väkeä ja mielipiteitä riittää. Jukka Vuorio toteaa Voiman kolumnissaan ”Minä: toimittaja ja ihminen” (http://fifi.voima.fi/blogikirjoitus/2013/kesakuu/mina-toimittaja-ihminen) seuraavasti: ”objektiivista journalismia ei ole olemassakaan, siihen pyrkivää kylläkin”. Kyllä, sanoo tämä alan opiskelija, nainen, tytär, ystävä, kortteliliigalainen, entinen mamu. Annan ääneni myös Vuorion mielipiteelle siitä, että kun toimittaja kirjoittaa siitä, miltä asiat hänestä näyttävät ja tuntuvat, se on rehellisintä mahdollista journalismia. Painan siis tässä kohtaa ”Jaa”-nappia ja nostan skumppalasin minuudelleni.

”Ei”-nappulaa joudun näpäyttämään Matti Apusen jo vuosia sitten vaatimaan aloitteeseen toimittajien poliittisen kannan ja arvojen julkaisemisesta. En pidä suuntauksesta, jossa toimittajia pidettäisiin tietyn puolueen ja katsontakannan sanansaattajina ja vankeina, vaikka tietyt julkaisut saattavatkin esimerkiksi vaalien alla profiloitua tietyn puolueen äänitorviksi. Tämäkin riippuu tietysti katsontavinkkelistä. Suuntaus leimaisi toimittajien tekstejä hallitsemattomasti ja kohta objektiivisuuteen pyrkivän journalismin äänestyslipuke voitaisiinkin heittää hylättyjen äänien koppaan.

Kuten Vuorion kolumnin otsikkokin jo toteaa, toimittajat ovat todella ihmisiä, eivät robotteja. Meitä ihmisiä muokkaa koettu elämä. Ja siitäpä ei selviä hengissä jos ei osaa muodostaa mielipidettä. Tai ainakin sen täytyy olla kammottavan tylsää, väritöntä ja epäinhimillistä. Onko mielipiteettömällä toimittajalla edes riittäviä työkaluja ammattinsa toteuttamiseen? Ilman näkemystä on aika hukassa. Ilman mielipiteitä ei ole ihmistä, ja ilman ihmistä ei ole journalismia. Vai olenkohan nyt ihmisenä jäävi arvioimaan tätä?
Emmekö arvosta myöskään lukijan kykyä arvioida lukemaansa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti