tiistai 20. elokuuta 2013

Ensimmäinen päivä



Käsillä ovat jännittävät ajat. Olen pamahtanut nykyaikaan! Tarkemmin sanottuna blogien maailmaan, joka on ollut itselleni suunnilleen tutkimatonta aluetta tähän asti. Kartta saattaa siis olla aika ajoin hukassa, mutta se on vain elämää ja kuten uuden opinahjoni sloganikin kuuluu, uskon vakaasti että  ”kaikesta oppii!”.

”Välähdyksiä” blogin on tarkoitus toimia ”oppimispäiväkirjana” kansanopiston journalismin opintojeni aikana ja tänne olisi tarkoitus koota mahdollisesti harjoitustöitä, sekä pohtia opintojen sisältöä ja heränneitä tuntemuksia. Blogiin mahtuu toivottavasti myös paljon kysymyksiä, ahaa-elämyksiä, sekä erilaisten juttujen ja tarinoiden kautta niitä aitoja välähdyksiä ihmiselämästä. Vuorenvarmasti se tulee sisältämään myös epätäydellisyyksiä ja virheitä, joiden myöntäminen ei pikku perfektionistille ole aina helppoa. Ensimmäiset askeleet on kuitenkin otettu ymmärtäessämme että ne kuuluvat matkalle, jonka oppija joutuu kulkemaan kasvaakseen ihmisenä ja ammatillisesti.

Tänään siis astelin uuteen opinahjooni ensimmäistä kertaa ja fiilikset olivat erilaiset kuin yleensä kun olen koulun penkille istunut, eivätkä ainoastaan sen takia että koulureppu oli jäänyt Cittariin ja kynät Tiimariin. Ensimmäinen koulupäiväni vuosikausiin tuntui inspiroivalta ja heitti ilmaan joukon mahdollisuuksia ja kihelmöiviä tavoitteita. Itselleni tyypillisesti se sisälsi myös jännittämistä ja vaimeaa käsien tärinää. Olotilaa ei luonnollisesti helpottanut aamulla ryystämäni lukuisat kahvikupposet, eikä rillit huuruttava vesisade. Hyvää mieltä eivät kuitenkaan pikkuseikat pilanneet.

Ennen tätä päivää en ollut oikein tiennyt mitä opiskelulta odottaa, ja elelinkin varsin odottavaisin mielin. Se mitä olin opetustarjonnasta opiston nettisivuilta lukenut, kuulosti kiinnostavalta ja motivaationi oli korkealla jo ennen kuin olin opiston ovia kertaakaan avannut.

Aikaisemmat mietteeni vahvistuivat kuunnellessani päivän avaavaa opiston rehtorin puhetta. Viisaan oloinen ja kokenut herrasmies valoi uskoa meihin uusiin opiskelijoihin ja huomasi selkeästi, että hän tiesi mistä puhui. Jaoin hänen mielipiteensä oppimisesta ja sen merkityksestä ja sisäinen innokas ja inspiroitunut oppijani hihkui ”just niin, just niin!”. Samalla sain kokea sen harvinaisen ilon, joka syntyy siitä kun tajuaa vihdoin löytäneensä jotain ”omaa”. Asian josta pitää, josta haluaa tietää lisää, ja ympäristön jossa viihtyy ja kokee olonsa kotoisaksi.

Aloitustilaisuuden jälkeen kävimme ammatillisesti kokeneen ja monessa liemessä keitetyn luotsimme Kaisan johdolla läpi koulutuksen tavoitteita ja oppisisältöjä. Hän avasi journalismin maailmaa ja sitä mihin vuoden aikana tähtäämme. Odotankin jo malttamattomana sitä hetkeä, kun koen että olen oppinut tarpeeksi saadakseni edes jotain tolkkua maailman sillisalaatista journalistin näkökulmasta ja kun havainnointi- ja hahmotuskykyni on tarkentunut sen verran että osaan nähdä ja erottaa olennaiset asiat epäolennaisista ja vieläpä välittää asian muille ymmärrettävässä muodossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti