maanantai 31. maaliskuuta 2014

Viestinnän ammattikenttä



Viestintäala, kuten myös journalismi on muuttunut rajusti vuosien myötä. Viestinnän perinteinen lääkeruiskumalli on vaihtunut organisaation ja kohderyhmien väliseen keskustelevampaan viestinnän malliin, jossa aktiivisella dialogilla on keskeinen rooli.

Myös viestinnän ammattilaisen työkentästä on tullut laajempi. Tänä päivänä on osattava kirjoittaa, hallittava monia eri tietoteknisiä sovelluksia, seurattava somekanavia ja oltava aktiivinen tiedon etsijä ja jakaja. Markkinointiosaamista tulee olla ja esiintymistaidot pitää olla kunnossa. Asiansa on esitettävä uskottavasti ja kohderyhmälle soveltuvalla tavalla. Viestintä on monen asian kanssa yhteen kietoutunut monialainen kokonaisuus.

Kohderyhmien tuntemus onkin oma asiansa. Viestinnän ammattilaisen tulee tunnistaa eri ihmistyyppejä ja miettiä viestintää heitä silmällä pitäen. Tässä asiassa on lähestytty markkinoinnista tuttua segmentointia. Myös strategisen osaamisen tarve on lisääntynyt. Usein työpaikkailmoituksissa näkee haettavan viestinnän ”ihmenaista/miestä”, jolla olisi mitä moninaisimmat sovellukset ja härvelit hallussa, sekä suvereeni, todistettu some-osaaminen hyppysissä. Kuitenkaan kukaan ei tunnu osaavan määritellä, mitä tämä ”todistettu hallussa oleva somen erinomainen edelläkävijämäinen käyttäminen” on.

Viestinnän ammattitehtävät ovat moninaisia ja mitä korkeammalla viestintäihminen organisaation hierarkiassa on, sitä enemmän hänen tulee osata suunnitella viestintää järjestelmällisesti yrityksen tavoitteiden mukaisesti. Tehtävät edellyttävät yhteiskunnan ja median eri kanavien aktiivista seuraamista ja viestinnän suhteuttamista siihen. Perusviestintätehtävät taas koostuvat erilaisten tiedotteiden ja tekstien tuottamisesta eri kanaviin, ja perustason viestinnän suunnittelun osaamisesta.

Konkreettisiin viestinnän käytännön töihin itselläni ei ole oikein kosketusta. Aihe tuntuu leijuvan hieman ilmassa, enkä ole saanut siihen samanlaista otetta, kuin esimerkiksi perus journalistisen jutun kirjoittamiseen. Tämä lienee kuitenkin vain harjoituksen puutetta.

Viestinnän merkitys kasvaa ja kanavia on tullut hurjasti lisää. Työpaikkoja pitäisi siis haluaville tulevaisuudessa löytyä. Kuulemani perusteella myös viestinnän opiskeluun on useita polkuja. Entinen kansanopiston opiskelija Siiri Salo kertoi meille journalismin opiskelijoille omasta tiestään Vaasan yliopiston viestinnän opiskelijana. Hän opiskelee yhteisöviestintää ja kertoi haluavansa erikoistua yritysten kriisiviestintään. Erikoistuminen johonkin tiettyyn viestinnän erikoisalueeseen tuli ainakin itselleni uutena tietona. Jotenkin en osannut edes ajatella sellaista mahdollisuutta.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Työharjoittelussa



Maaliskuun ensimmäiset viikot kuluivat toimittajan työtä Etelä-Suomen Sanomissa harjoitellen. Myös luokkakaverini Ida suoritti harjoittelun samassa paikassa. 

Tehtävät, joita toimituspäälliköltä saimme, olivat monipuolisia ja mielenkiintoisia. Kysymys/vastaus –formaatilla päivittelimme muun muassa miksi Sokkarin vessassa on vielä siniset valot, ja miksi taksin aloitusmaksu vaihtelee. Ensimmäisenä päivänä teimme myös gallupin. Kyselimme Lahden keskustassa minkälaisia hankintoja lahtelaiset ovat viimeksi tehneet.

Viikkoon kuului myös Tiirismaan yläkoulun ja lukion oppilaskuntien hallitusten jäsenten haastatteluja, joista sorvasin kysely –tyyppisen jutun. Nuoria oli mukava jututtaa, ja samalla sai itsekin kuulla mikä on Lahden nuorisovaltuusto, ja mitä se tekee.

Harjoittelun aikana tein kainalojuttua kaupungintalon paloturvallisuuteen liittyen, ja pääsin tekemään ensimmäistä kertaa myös videogalluppia. Toimittaja ja videokuvaaja kameransa kanssa saattaa kuulostaa pelottavalta kohdattavalta, mutta yllättävän nopeasti ja kivuttomasti saimme 12 lahtelaismiestä kertomaan miten he ovat viimeksi naista muistaneet. Galluppi tehtiin siis naisten päivän aattona, naisten kunniaksi.

”Ajassaan” osioon pääsin tekemään kaksikin hyvin mielenkiintoista kulttuurijuttua. Jututin lahjakasta tanssijalupausta, Riina Paarmaa Lahden Tanssiopiston tiloissa. Hymyilevän nuoren naisen kuvaaminen oli varmasti kuvaajallekin mukava keikka, sillä hän alkoi pyytämättä improvisoimaan tanssiliikkeitä, eikä ujoudesta tai jäykkyydestä ollut tietoakaan. Myös juttupuolella sujui mukavasti ja materiaalia oli helppo saada, kiitokset siitä Riinalle.

Mielenkiintoinen keikka tuli vastaan kasisalilla, jonne lähdin tekemään juttua Lahden inkeriläiskuorosta. Paitsi että kuoro ei ollut inkeriläiskuoro, vaan monikulttuurinen, pääkielenä venäjä. Löytyipä kuorosta yksi suomalaismieskin, joka tulkkasi kysymykseni ja venäläisen kuoronjohtajan vastaukset. Kun ryhmä päästettiin musisoimaan, riemu repesi hetkessä. Tila oli täynnä laulua ja tanssia. Kappaleiden välissä kuultiin kiihkeää kommentointia ja hyväntahtoista väittelyä. Eläväistä porukkaa, täytyy sanoa.

Pääsinpä vielä toisen toimittajan ja kuvaajan kanssa ”Presidentintekijät” elokuvan ensi-iltaankin. Tosin odottelemaan katsojia elokuvateatterin ovien taakse. Tehtävänanto oli tehdä gallup 7-8 henkilölle, ja kysyä mitä mieltä he elokuvasta olivat. Paljastui, että salissa oli vain viisi henkilöä, joista yksi oli Ylen toimittaja. Jututimme sitten näitä neljää muuta henkilöä, ja ihan hyvä kyselyhän siitä tuli. Tapahtumasta saatiin väännettyä myös uutinen nettiin.

Viimeisen päivän kunniaksi kokeneet toimittajat tarjosivat meille kakkukahvit ja eväitä tulevaisuuteen hyvien vinkkien muodossa. Kiitoksia niistä! Harjoitteluaika oli kaiken kaikkiaan erittäin antoisa ja sain myös hyvää palautetta niin toimituspäälliköltä, kuin muilta toimittajiltakin. Mukavimmalta tuntunut palaute tuli kuitenkin itse juttujen kohteilta.