maanantai 30. syyskuuta 2013

Teatterilaisten voimannäytteet



Tapahtui perjantaina 27.9.2013.

Ennen viikonlopun laitumille kirmaamista, pääsimme seuraamaan teatteri1 -opiskelijoiden demoesitystä. Teatterilaiset olivat harjoitelleet kohtauksia Reko Lundanin näytelmästä ”Tarpeettomia ihmisiä”.

Näyttämönä toimi askeettinen, suorakulmion muotoon koottu paksu musta muovimatto. Yleisön penkit oli ripoteltu kiertämään suorakulmiota. Muoto tuki harjoituksen yhtä tarkoitusta, tilankäyttöä suhteessa vastanäyttelijään ja yleisöön.

Aluksi meille näytettiin neljä eri kohtausta, joita näyttelemään marssivat aina uudet näyttelijät. Opettaja kertoi, ettei kohtauksia ollut sen kummemmin ”ohjattu”, vaan opiskelijat olivat saaneet vapaat kädet niitä työstäessään. Pienen tauon jälkeen samat kohtaukset toistettiin, mutta näyttelijöinä toimivat tällä kertaa eri henkilöt.

Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka eri ihmiset tekivät samoista vuorosanoista ja tilanteista erilaisia tulkintoja, ja miten lauseet eri äänenpainoin toistettuina muuttivat asetelman täysin.

Näytelmä heittää eteen repiviä teemoja ihmiselämän pimeältä puolelta. Työttömäksi jäänyt duunarimies Kari, ja juuri ylennyksen saanut Siwan kassa Tuula, ajautuvat talouskurimuksen ja ahdistuksen edessä väkivallan syövereihin. Ilmassa leijuu vararikon kuristava uhka. Epätoivo vetää perhettä reunan yli ja tila täyttyy repivistä tuskanhuudoista. Vaimolle tehdyt lämpimät voileivät paiskataan raivon vallassa lattiaan, ja kohta niitä jo työnnetään väkisin itkevän ja tärisevän vaimon kurkkuun. Ylitse tulviva aggressio ottaa miehen valtaansa ja inhimillinen tragedia kurkistaa ovesta.

Näyttelijät loivat tunnelmasta juuri niin mustanpuhuvan, kuin tilanteen voi kuvitella olevan. Tunnelin päässä ei näkynyt juurikaan valoa. He onnistuivat tehtävässään hyvin, sillä vaikka kohtaukset olivat synkkiä, ei dialogin etenemistä ollut vaivalloista seurata, vaan se viihdytti irvokkaalla tavalla. Ihmisluonteen primitiivisyys läväytettiin naamalle. 

Teemat ovat raakoja, mutta elämänmakuisuudessaan aseista riisuvia. Asioita ei kaunistella, vaan ne näytetään juuri niin kuin ne ovat. Voi hyvin kuvitella, kuinka monelle perheelle näytelmän tilanteet ovat niin valitettavan tuttuja, ja kuinka paljon samoihin asioihin pohjautuvaa inhimillistä kärsimystä ympärillämme jatkuvasti koetaan.

Jälkeenpäin olotila tuntui surulliselta ja ahdistuneelta. Hyvällä tavalla tosin. Näkemämme pisti ajattelemaan, ja niin hyvä näytelmä tekee. Ravistelee ja puhuttelee. Koulukavereille tuntui olevan vain vähän sanottavaa kohtausten jälkeen. Oli uitu syvissä vesissä, ja arkipäiväiset asiat ja small talk tuntuivat latteilta. Kuin Lanun aukion suihkulähde Niagaran putousten jälkeen. Olisi mielenkiintoista nähdä koko näytelmä ja tuntea sen voima kokonaisuudessaan.


lauantai 14. syyskuuta 2013

Slaavilainen sydän soi syysiltapäivässä



Ensimmäinen puoliaika. Slaavilaisia tunnelmia. Polkan tahtiin tippuvia ilon kyyneleitä. Koskettava ”Romance” nosti tunteet pintaan. Ei ”Romans”, kuten kuulin haitarimiehen lausuvan, ja pohdin miten ylevän rakastavaisesti roomalaiset kappaleessa sitten kuvataankin... kyllä heidän täytyi olla hienoja ihmisiä!
Alkukantaista energiaa ja nelikko joka todella nauttii soittamisesta ja yleisön viihdyttämisestä. Näitä asioita meille tarjoili Pietarilainen Terem Quartet Sibeliustalolla.

Kapellimestari Jaakko Kuusiston vierailu viulusolistina saa sulkemaan silmät ja nauttimaan kauniista äänestä. Se tuntuu tulevan jostain kaukaa. Niin kuin se olisi ollut aina olemassa. Ääni saavuttaa sielun ja sydämen. Se ottaa yhteyden jonnekin syvälle. Liikutus on aaltomaisesti voimistuva. Kyyneleet kihoavat silmiin. 
Toinen kappale saa minut hymyilemään onnellisena. Näin musiikki voi viedä, jos sille avaa kaikki aistit. Huomaan olevani täysin rentoutunut. Olo on levollinen.

Toisella puoliajalla kvartetin taustalle astuu Sinfonia Lahti. Esitys muuttuu hieman. Se saa erilaisen luonteen. Ei huonompaa, ei parempaa. Edessämme kaikuu Lahden kaupunginorkesterin ja neljän lahjakkaan soittajan vuoropuhelu ja yhteishuuto. Tunnen kuinka siirrymme kauemmaksi Pietarin hämyisistä salongeista. Näen edessäni Mongolian ja Tiibetin villit arot ja hurjat jakit. Tunnen viihtyväni.
Eri genrejä yhdistävät rytmi-ja melodia iloittelut saavat rytmin kulkemaan läpi kehon ja tekisi mieli tanssia. En näe muiden päiden jammailevan tipahtelevien sävelten tahdissa. Kun katselen edessäni istuvia vanhempia herroja ja rouvia, mietin, laittaisiko kukaan muu jalalla koreaksi? Mitä jos vain nousisin penkistäni ja rupeaisin keinumaan melodian aalloissa? Löisin vimmatusti tahtia ja viuhtoisin käsillä iskujen kajahtaessa? Haitaria soittanut mies lähtisi ainakin mukaan. Mutta koska hän olisi luultavasti ainoa, en tohtinut päästää sisäistä aurinkomyrskyäni tanssahtelemaan, vaan tyydyin tällä kertaa tilanteeseen soveltuvaan hymyyn ja sormien ja jalkojen vaimeaan naputteluun. Tunsin kuitenkin kehossa hakkaavan rummun iskut.

 





  
http://www.sinfonialahti.fi/


http://en.wikipedia.org/wiki/Terem_Quartet