maanantai 16. joulukuuta 2013

Peer



Misa Palanderin Teatteri Vanha Jukoon ohjaama ”Peer” haastaa katsojan. Lahden kansanopiston 2. vuoden näyttelijäopiskelijat omistautuvat asialle. Näyttelijäntyö on intensiivistä, ja mieleen jää muun muassa viimeisten kohtausten Aliina Tellan hurja tanssi, sekä kohtaus, jossa Per komentaa kolmea hahmoa kuin koiria. Viihdyttävää katseltavaa tarjoaa sukelluspukuinen Eija-Riitta Korhola. Energinen bändi-osuus sähköistää tunnelman, ja musiikkipuoli toimii erinomaisesti.

Palander on tehnyt Henrik Ibsenin klassikosta omanlaisensa version, jossa haastetta luo epätavanomainen tapa näyttää asioita. Hän kertoo esipuheessaan:
”Emme tarvitse tarinaa. Emme juonta. Vain kehykset, joiden sisään kuva voidaan piirtää.” Käsittelytapa on kieltämättä hieman haastava tottumattomalle teatterin kävijälle. Ihminen odottaa alitajuisesti juonta ja tarinaa, ja näiden puuttuessa koittaa epätoivoisesti järjestellä asioita päänsä sisällä, yrittäen luoda rakenteen. Ymmärtää perinteisellä tavalla. Saada selville mistä lähdetään ja mihin tullaan. Tässä mielessä katsojalle jäi hieman tyhmä olo. Kala oli liian liukas käsissä, tai ihminen liian hidas ymmärtämään. Mono- ja dialogien tarkoitus jäi toisinaan kysymysmerkiksi kokonaisuuden kannalta.
Toisaalta käsittelytapa on kiinnostava ja virkistävä, näyttäen mihin kaikkeen teatteri pystyykään. Parempi tapa katsojalle olisi kai vain keskittyä hetkeen, unohtaa jatkuva analysointi ja luottaa lopun kokonaiskuvaan. Mutta kun se on niin himputin vaikeaa.

Näytelmä oli rakennettu historiallisten tapahtumien varaan, ja olikin hienoa nähdä, miten perinteinen näytelmä on saatu muuntumaan näin mutkattomasti tämän ajan pinnalla oleviin teemoihin, joista osa on tietysti myös ajattomia. Ihmisyys, ilot ja surut, elämän raadollisuus. Politiikka ja rasismi. Aktivismi, elämän ja luonnon tuhoaminen. Välinpitämättömyys. Näytelmän suurin anti oli näiden äärettömän tärkeiden asioiden julki tuominen. Kuten Palander kertoi, teatteri on aina poliittista.
Tapahtumien puitteiden ymmärtäminen vaatii jonkin verran tietoa historiasta, ja katsojalle oli annettu avuksi myös lukija-avain, jossa selitettiin näytelmän tapahtumapaikkoina toimivien historiallisten tapahtumien taustoja. Ohjaaja oli valinnut kyseiset tapahtumat hienosti ja saanut kokonaisuuden toimimaan.

Paljon puhutut punaiset pallot jäivät arvoitukseksi. Olivatko ne elämän realismi? Toivon symboleita? Turhaa krääsää? Tuskin, sillä kaikki on mietittyä ja kaikella on merkityksensä. Tämä aiheuttaakin monen mielessä ristiriidan, ja liiallinen pohdinta jää päälle. Joka tapauksessa näytelmä on kiinnostusta herättävä, ja jotta katsoja näkisi syvemmin, saisi kokonaisuuden hieman paremmin ”haltuun”, olisi ”Peer” nähtävä vielä uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti