Misa Palanderin Teatteri Vanha Jukoon ohjaama ”Peer” haastaa katsojan. Lahden
kansanopiston 2. vuoden näyttelijäopiskelijat omistautuvat asialle. Näyttelijäntyö
on intensiivistä, ja mieleen jää muun muassa viimeisten kohtausten Aliina
Tellan hurja tanssi, sekä kohtaus, jossa Per komentaa kolmea hahmoa kuin
koiria. Viihdyttävää katseltavaa tarjoaa sukelluspukuinen Eija-Riitta Korhola.
Energinen bändi-osuus sähköistää tunnelman, ja musiikkipuoli toimii
erinomaisesti.
Palander on tehnyt Henrik Ibsenin klassikosta omanlaisensa
version, jossa haastetta luo epätavanomainen tapa näyttää asioita. Hän
kertoo esipuheessaan:
”Emme tarvitse tarinaa. Emme juonta. Vain kehykset, joiden
sisään kuva voidaan piirtää.” Käsittelytapa on kieltämättä hieman haastava
tottumattomalle teatterin kävijälle. Ihminen odottaa alitajuisesti juonta ja tarinaa, ja
näiden puuttuessa koittaa epätoivoisesti järjestellä asioita päänsä sisällä,
yrittäen luoda rakenteen. Ymmärtää perinteisellä tavalla. Saada selville mistä
lähdetään ja mihin tullaan. Tässä mielessä katsojalle jäi hieman tyhmä olo.
Kala oli liian liukas käsissä, tai ihminen liian hidas ymmärtämään. Mono- ja
dialogien tarkoitus jäi toisinaan kysymysmerkiksi kokonaisuuden kannalta.
Toisaalta käsittelytapa on kiinnostava ja virkistävä,
näyttäen mihin kaikkeen teatteri pystyykään. Parempi tapa katsojalle olisi kai
vain keskittyä hetkeen, unohtaa jatkuva analysointi ja luottaa lopun
kokonaiskuvaan. Mutta kun se on niin himputin vaikeaa.
Näytelmä oli rakennettu historiallisten tapahtumien varaan,
ja olikin hienoa nähdä, miten perinteinen näytelmä on saatu muuntumaan näin
mutkattomasti tämän ajan pinnalla oleviin teemoihin, joista osa on tietysti
myös ajattomia. Ihmisyys, ilot ja surut, elämän raadollisuus. Politiikka ja
rasismi. Aktivismi, elämän ja luonnon tuhoaminen. Välinpitämättömyys. Näytelmän
suurin anti oli näiden äärettömän tärkeiden asioiden julki tuominen. Kuten
Palander kertoi, teatteri on aina poliittista.
Tapahtumien puitteiden ymmärtäminen vaatii jonkin verran tietoa
historiasta, ja katsojalle oli annettu avuksi myös lukija-avain, jossa selitettiin
näytelmän tapahtumapaikkoina toimivien historiallisten tapahtumien taustoja.
Ohjaaja oli valinnut kyseiset tapahtumat hienosti ja saanut kokonaisuuden
toimimaan.
Paljon puhutut punaiset pallot jäivät arvoitukseksi. Olivatko
ne elämän realismi? Toivon symboleita? Turhaa krääsää? Tuskin, sillä kaikki on
mietittyä ja kaikella on merkityksensä. Tämä aiheuttaakin monen mielessä
ristiriidan, ja liiallinen pohdinta jää päälle. Joka tapauksessa näytelmä on
kiinnostusta herättävä, ja jotta katsoja näkisi syvemmin, saisi kokonaisuuden
hieman paremmin ”haltuun”, olisi ”Peer” nähtävä vielä uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti